Jotenkin olo tuntuu tyhjältä. Taisiis - sanoinkuvailemattomalta. Ette arvaakkaan kuka taas todisti älynlahjansa? Nimittäin tänään saimme jännityksen vallitessa biologian kalantunnistuskokeet ja varsinaiset isot kokeet. Tiesin että kalakoe meni huonosti, ja sain vitosen. Mutta suuri koe loi odotuksia, jotka kihelmöivät vatsassani. Se meni hyvin, tiesin asioita ja olin valmistaunut. Mutta kun sain paperin eteeni, olin vähintääkin järkyttynyt ja shokissa! Ihme etten ruvennut kiljumaan luokassa. Vaikka kuinka pistin silmiä kiinni ja ravistelin päätäni, sama numero pysyi paperissa. Kutonen. Kutonen. KUTONEN! Kutonen bilsasta, yksi lemppariaineistani! Hyvä etten itkenyt. Kamalaa. Seuraavat tunnit odotin kauhun vallitessa tuloa kotiin, ja kokeiden näyttämistä vanhuksille..

Aluksi kokeet sai nähdä iskä, joka oli ekana kotona. Syvä huokaus ja ''Ensi kerralla paremmin, luet enemmän.'' sain isältä kuulla. Huhhuh, selvisin elävänä. Mutta äiti pelottaa... Koska hän on vuorotöissä hän tulee vasta illemmalla ja minua suoraansanottuna pelottaa! Äiti vaatii että minun täytyy saada kymppejä koulusta joten aika varmasti saan hirveät huudot ja vähintään kaksi vuotta kotiarestia! Ehkä joudun koko kesäloman lukemaan bilsaa! Ja samalla menetin toivoni kesähevosesta(anteeksi etten ole kertonut, juttu niin varhaisessa vaiheessa) koska luuletteko että äitini soisi minun nauttia hevosesta kesällä kun olen näin paska koulussa!

Mutta nyt lopetan tämän... ja jatkan äidin pelkäämistä... apuaa...!

Jenni ja huonot koearvosanat